EARmo-tiedote

 

Pitkäaikainen altistuminen kovalle melulle (yli 80 dB) saa aikaan kuulonaleneman.Tämä johtuu korvan simpukassa olevien hermosolujen vahingoittumisesta.Simpukka on se kuuloelimen osa, jossa ulkoa tuleva ääni muuttuu hermoimpulsseiksi, jotka menevät aivoihin.

Kuulo huonontuu korkealla äänialueella, etenkin 4000 Hz:n taajuudella. Simpukan vahingoittuminen on peruuttamatonta. Henkilöiden altistumisherkkyys melulle on yksilöllistä. Melulle altistuminen on 40. ikävuodesta lähtien kuitenkin suurempaa, koska tällöin hermot alkavat osoittaa vanhentumisoireita. Myös henkilöt, joilla on sisäkorvan häiriöitä, ovat alttiimpia melun aiheuttamalle vahingoittumiselle. Melu vaikuttaa simpukkaan yhtä paljon ilman, että asianomainen huomaa sitä kuulonaleneman vuoksi.  
Äänen kesto, rytmi ja voimakkuus sekä ihmisten yksilökohtainen herkkyys vaikuttavat meluvahingon syntymiseen. Tehdasmelu ylittää usein 80 desibelin rajan. Popkonserttien ja moottoripyöräkilpailujen melu voi olla 120 dB. Jatkuva melu on paljon vahingollisempaa kuin tilapäinen, koska yksittäiset hermosolut voivat palautua taukojen aikana. Sen lisäksi, että liian kovassa melussa työskentelevien ihmisten kuulo vahingoittuu, he väsyvät nopeammin ja ärsyyntyvät, jolloin heidän toimintakykynsä huonontuu.

Meluvahingot ovat peruuttamattomia ja ennaltaehkäisy on ainoa keino. On pyrittävä luomaan työolosuhteet, joissa keskimääräinen melurasitus on reilusti alle 80 dB. Se ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Ratkaisuna on tällöin kuulonsuojainten käyttö. Kuulonsuojainten on heikennettävä melua siten, että sisäkorvaan tulevan äänen voimakkuus jää alle 80 desibelin rajan. Melun ollessa esim. 100 dB, äänenvaimennuksen on oltava yli 20 dB.

Korvasuojukset ja kiinteät korvatulpat vaimentavat äänen kaikilla taajuuksilla, joten puheen kuuleminen vaikeutuu. On kuulonsuojaimia, joissa käytettävät suodattimet vaimentavat valikoiden korkeat äänet, jotta puheen kuuleminen on mahdollista. EARfoon-kuulonsuojaimet ovat tällaiset.

J.C. Antvelink || korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri

 


EARmon kuulonsuojain ehkäisee kuulon vahingoittumisen


© EARmo.com| Postinumero 30086, NL - 8003 CB Zwolle, P: +31 038 4210303 F: +31 038 4222626 | E: info@earmo.com
Website powered by A-side media